Ihminen tarvitsee harrastuksia, jotta pysyisi edes jotenkin järjissään. Pelkkä työ-koti-työ-koti reitti voi olla ihan mukavaa joskus, mutta aina välillä pitää tehdä jotain joka irrottaa ajatukset normaalirutiineista. Ongelma onkin siinä, että mitä ihmettä sitä tekisi ja keksisi?? Raha ja talous luonnollisesti säätelee myös omalta osaltaan valintoja. Vaikka kuinka haluaisin en tässä taloustilanteessa voi harrastaa matkustelua, en ainakaan niin usein kuin siltä tuntuisi. Olisihan se kiva joka perjantai lennähtää jonnekin päin Eurooppaa ja palata sunnuntaina illalla takaisin. Mutta yleensä vilkaisu tilin saldoon palauttaa ikävästi maan pinnalle.
Kuten edellisessäkin kirjoituksessani viittasin, liikuntaa pitäisi harrastaa. Ja voi pojat sitä on kokeiltukin. Aikoinaan vielä kotikotona asuessani isäni sai minut innostumaan golfista. Hommattiin bägit ja mailat ja kaikki kalliit varusteet. Käytiin lauantai aamuisin pelaamassa ja oli niin kivaa että! Vuoden sitä kesti, sitten se vaan jäi. Muutin omaan kotiini ja harrastus unohtui. Samoihin aikoihin ravasin talvet jääkiekko-otteluissa. Fanaattinen kannastushuuma vei mennessään aina kauden alkaessa. Mutta sitten sekin laantui. Tällä hetkellä golf bägi pölyyntyy kellarissa ja jääkiekon sarjatilanteesta ei ole mitään aavistusta.
Muitakin liikuntamuotoja on tullut kokeiltua. Hommasin pari vuotta sitten kalliit ratsastusvarusteet ja päätin, että aloitan yli 10 vuoden tauon jälkeen ratsastuksen. Lähdin tallille ja ostin 10 kerran kortin. Varasin kerran viikkoon tunteja ja kävinkin niillä. Mutta jotenkin taas kerran tuntui siltä, että en päässyt mukaan toimintaan. Muut ihmiset juttelivat keskenään niitä näitä minun jäädessä lähes kokonaan ulkopuolelle. Olihan se hieno tunne olla jälleen hevosen selässä ja hallita isoa eläintä, mutta ne ihmiset...ei ollut minun paikkani.
Sitten innostuin joogasta. Ostin ohjekirjat ja WiiFitin ja hankkiuduin joogatunneille. Ah sitä ihanan rentoa tunnetta tuntien jälkeen ja sitä harmoonista oloa, jonka sai totaalisesta rauhottumisesta ja hiljentymisestä. Nautin siitä todella ja tein joka päivä muutaman minutin harjoituksia. Sitä kesti sen yhden talvikauden. Nyt on golf bägin vieressä WiiFit lauta keräämässä yhtä kunnioitettavaa pölykerrosta päällensä.
Käsitöitäkin olen kokeillut. Päätin kutoa liivin, sitten villapaidan, sitten kaulaliinan ja tilkkutyynyn. Ja kaikki ovat keskeneräisinä kaapissa yhtenä epämääräisenä lanka- ja puikkokasana. Niin ja ne ristipistotyöt! Kaksi vuotta sitten päätin tehdä kaikille joulukortit ristipistotöinä. Noh, yksikään ei päätynyt postiin asti. Niitä muuten yritin aloitella taas uudelleen tänä syksynä. Taisin jaksaa kaksi kertaa tehdä niitä...ja tuolla ne taas ovat, kaapin perällä.
Uusin villitykseni on autot ja autohifi. Niihin olen sitoutunut jopa niin paljon, että olen lähtenyt mukaan yhdistysten toimintaan liittymällä hallituksen jäseneksi. Nyt onkin mukana velvollisuuksia ja ns. pakollisia tehtäviä, jotka pitää tehdä Muiden Ihmisten takia! Enää en voi vedota omaan laiskuuteeni ja heittää rukkasia nurkkaan, koska sitten pilaan muidenkin ihmisten harrastuksen. Mutta silti takaraivossani pyörii peikko iän ikuisesta kesken jättämisestä. Kuinka kauan tätäkin jaksan? Koska iskee kyllästyminen? Jätänkö muut pulaan kuten olen itseni jättänyt monet kerrat?
Keksiiköhän ihminen ikinä Sitä Oikeaa Harrastusta, josta jaksaisi innostua joka kerta uudelleen ja jonka parissa jaksaisi pyöriä vuodesta toiseen? Sanovathan toki monet, että kaikkea pitää kokeilla. Toki niin onkin. Mutta se, että ei ole mitään intohimon kohdetta, ei mitään sellaista joka saisi perhoset vatsan pohjalle, ei mitään sellaista, joka antaisi kimmokkeen jaksaa yrittää aina yhä uudelleen ja uudelleen, se on aika ... tyhjää ... Kaipaan sitä fanaattista tunnetta, jonka tunsin nuorena jääkiekko-otteluissa. Tai sitä onnistumisen tunnetta, kun pääsin kuin pääsinkin hevosella sen esteradan läpi. Mistä löytäisin sen uudelleen? Mitä minä oikeasti haluan tehdä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti