Olin joskus hoikka. Harrastin joka päivä liikuntaa ja huhkin ja riehuin ties minkä urheilulajin parissa. Vaikka söin ihan mukavasti, silti paino pysyi kurissa kuin ihmeen kaupalla.
Sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä kaikki vaatteet alkoivat puristaa ja kiristää. Oli pakko lähteä ostamaan isompia vaatteita ettei olisi ylimääräiset tursunneet ylitse ties mistä kohdista. Ja sitten alkoi se laihdutusvillitys. Pakko käydä lenkillä, että laihtuu. Pakko käydä salilla, että laihtuu. Säilytän tämän vaatteen, koska kyllä se kohta sopii minulle, kunhan laihdun.
Työpaikalla toimi Painonvartijoiden pistelaskuarmeija. Liityin heikkona hetkenä mukaan ja aloin laskea kaikkea mitä syön. Mitä siitä sain? Jatkuvan nälän, päänsäryn, kiukkuisuuden ja ... paino pysyi lähes tulkoon samoissa. Luovutin ja totesin, että tämä ei ole minua varten. Samaan aikaan elämä heitteli ikävällä tavalla eteen ja taakse ja jokainen nainenhan tietää, mitä käy kun masentuu. Oi sitä suklaan ja punaviinin määrä!!
Päivänä eräänä astuin jälleen vaa'alle ja meinasin pyörtyä. Painoa oli tullut n. 15 kg lisää. Ja eikun taas kuurille. Keventämään! Oppimaan uusia elämän tapoja. Teemalla en laihduta vaan harjoittelen uuden elämän tavan. Ostin juoksulenkkarit, lähdin lenkille. Ostin kuntosalikortin, lähdin salille. Laskin kaloreita, tein eväitä, suunnittelin aterioita. Ja ihme ja kumma sain tiputettua 10 kiloa elopainoa pois. Mutta kuinkas sitten kävikään...Ei jaksa, ei vaan jaksa. Vaikka kuinka kaahotin elämäntapamuutoksista totesin itsekin, että mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi. Aina ne samat tavat palasivat, vaikka kuinka yritin ja pinnistelin.
Nyt tuo 10 kiloa on tullut takaisin. Ihan vielä ei korkojen kera... Ja mitä minä teen? En yhtään mitään!!! Ei voisi vähempää kiinnostaa! Okei, ostin salikortin, mutta senkin vain sen takia, että olisi jotain tekemistä pimeinä iltoina ja jos mukana lähtee muutama kilo, mikäs sen mukavampaa. Mutta vaa'alle en enää astu, piste. Olen vihdoinkin oppinut sen, että tämä on minun painoni. Useiden yritysten ja erehdysten ja taisteluiden ja muutosten jälkeen painoni palaa aina tähän samaan lukemaan. Miksi siis taistelisin sitä vastaan?
Kaikkien hömpötysten jälkeen olen yrittänyt opettaa itselleni uuden sanonnan : Olen lihava ja ylpeä siitä! Joissakin maissahan pyöreyttä pidetään vaurauden merkkinä. Jospa lukeutuisinkin siihen kastiin? Miksi pitäisi käyttää puolet päivästä sen miettimiseen, mitä voin syödä ja mitä en ja kaupassa tuhlata aikaa etikettien ja kaloritietojen lukemiseen. Minulla on parempaakin tekemistä! Naisessa pitää olla jotain mistä saa kiinni eikä tarvitse pelätä, että lähtee tuulen mukana lentoon. Se on minun mielipiteeni sanokoot terveysintoilijat mitä muuta tahansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti